Tervetuloa Pennimedian sivuille!

Pennimedia on lokakuussa 2004 toimintansa aloittanut Rautalammilla sijaitseva kahden hengen yritys. Toimialanamme on mainonnan suunnittelu, asiakkaidemme yrityskuvan rakentaminen sekä digitaalinen sisällöntuotanto monissa muodoissaan.

Kaiken toimintamme peruslähtökohtana on laatu. Pienenä yrityksenä kykenemme tekemään työmme laadukkaasti ilman, että sen täytyy maksaa asiakkaallemme yhtä paljoa, kuin vastaavan laadun hankkiminen alalla toimivalta suuremman kokoluokan yritykseltä.
Laatutasoomme nähden pyrimme olemaan edullinen vaihtoehto, mutta puolen pennin media emme silti ole. Näillä sivuilla voit tutustua toimintatapoihimme, referensseihimme sekä siihen ajatteluun, johon työmme perustamme.

Näytämme myös esimerkkien avulla että laatu on mitattavissa oleva suure, jopa verkkosivustojen tekemisessä.

Digitaalisen ajan käsityöläiset

Pennimedia syntyi aikanaan ajatuksesta, jonka mukaan tämäntyyppisillä töillä on mahdollista elättää itsensä muuallakin kuin suurissa asutuskeskuksissa. Toimipisteenämme ja kotinamme toimii pieni maalaistalo, ja mainostoimiston lisäksi pyöritämme tontilla myös suomenhevosten eläketallia sekä harrastuspohjaista äänitysstudiota. Kyse on siis elämäntavasta.

Perusajatus heijastuu myös toimintaamme muillakin tavoin. Tavoitteemme ei ole kasvaa pörssiyhtiöksi eikä saada toiminnastamme maksimivoittoa minimityöllä. Pidämme itseämme eräänlaisina digitaalisen aikakauden käsityöläisinä ja pyrimme myös siihen, että käsin tekemisen jälki näkyy tuotannoissamme.
Digitaalisen median ammattilaisina ymmärrämme silti myös sen, että pyörää on turha keksiä joka kerta uudestaan. Autamme asiakkaitamme löytämään ratkaisut jotka aidosti palvelevat juuri heidän tarpeitaan parhaiten.

Pennimedia Facebookissa

Rautalampi, 13.3.2010 klo 23:00

Pennimedialla on nyt myös Facebook -sivu johon voi käydä liittymässä ystäviksemme tästä

Lue lisää...
Tutustu töihimme:

Tolmulan Tila

Tolmulan Tila

Visuaalisen ilmeen suunnittelu, verkkosivuston toteutus, tuote-etiketit, valokuvaus, tekstisisällön tuotanto

Tämän ja monta muuta löydät referenssit - sivultamme