Koirat

Jackrusselinterrierit ovat isoja koiria ahdettuna pieneen pakettiin.
Ensimmäinen JRT Musse lähti mukaani Varpaisjärvelle kesällä 1994 ystäväni Mepun suotuisalla välityksellä ja auton ikkunasta kyytiin nostettuna. Pahaaenteilevästi vieläpä saateltuna sanoilla “pidä tota pari päivää..”
Pidinhän minä.. Osapuilleen 16 vuotta.

Musse on syntynyt Leppävirralla Tiina Halosen Nono-nartulle, ja kulkeutui monen mutkan kautta sitten meille. Siitä alkoi sitten JRT-elämäni johon näköjään juurtuu tiukasti ihan tietämättään. Vuosi tuosta ensitapaamisesta jouduin luopumaan ensimmäisestä omasta koirastani Popista ja viikkokausien itkusta ja ei enää ikinä!-päätöksestä huolimatta ensimmäinen juoksu Mussella johti siihen että pentuja piti saada. Ja heti. Tästä mielijohteesta huhtikuussa 1997 syntyi Penni, Elämäni Koira.
Koira jota minä EN valinnut, koira jota kävi katsomassa kymmeniä koiranostajia, koira joka ei ollut oikein mitenkään erityinen, ja koira joka jäi selvästi varjoon siltä hienolta, kauniilta ja voimakkaannäköiseltä Otto-veljeltään. Kerta toisensa jälkeen Penni hakeutui aina ostajien läsnäollessa jotenkin visusti minulle. Joko taakseni, taskuuni, kenkääni, milloin mitenkin niin että vaikka olin sen mielessäni jo myynyt, kuulin itseni aina tarjoavan sitä toista vapaata, kunnes jäljellä oli vain Otto.. ja tuo kummallinen Penni, jolla oli valkoisella otsalla hassu pallokuvio.
Vasta kun viimeinen tuore koiranomistaja lähti pihasta Otto-koiranpentu omaan froteepyhkeeseensä nukahtaneena, tajusin että en minä koiraa valinnut -koira valitsi minut. Penni jäi.

Jokainen koira on ollut ja on minulle perheenjäsen, myös Pennin lisäksi. Jokaisessa on ollut ne omat erityispiirteensä, ja vaikken kovin monesta ole vielä tarvinnut pentujen uusiin koteihin luovuttamista lukuunottamatta luopua, tiedän että jokaista tulen kaipaamaan. Mussen Justiinamainen olemus hurmasi kaikki vieraamme, se omi jokaisen rapsuttavan käsiparin välittömästi kun siihen vaoin tarjoutui tilaisuus. Mussen mäyräkoiramainen olemus teki siitä lähinnä koiraksi naamioituneen töpöttelevän pallon, mutta sen ilme kertoi terävyydestä ja viisaudesta. Jätimme Mussemammalle hyvästit Kuopiossa pieneläinklinikalla keväällä 2010. Äkkinäisen sairastumisen syytä ei tiedetty, mutta sekä maksan että munuaisten toiminta oli lähestulkoon lakannut aivan akuutisti, eikä mitään ollut tehtävissä.

Myös toinen JRT-koiramme on Mussen pentuja. Laura-tyttärelleni jätettiin yhdestä vahinkopentueesta Tupu, joka on syntynyt v. 1999. Tupusta tuli Anssin Koira samantein kun nämä tutustuivat toisiinsa.

Uusin koirajäsenemme on sisarentyttäreltäni meille siirtynyt Rafa, virallisesti Beautiful Beast Donator. Raksu / Rafa / Fafa… tuli meille heinäkuussa 2011. Se on syntynyt 2008 ja rodultaan ikiliikkuja brasilianterrieri. Uinuva hidastetun elokuvan maailma oli meillä mennyttä samantein kun Rafa saapui. Kaksi iän myötä puolikuuroa ja -sokeaa koiravanhusta saavat skarpata tosissaan kun Rafa keksii uusia leikkejä. Enää meillä ei jää huomaamatta minkäänlainen liike, ääni, tai ilme. Aamut alkavat sänkyynkannetuilla leluilla ja illat päättyvät vinttikoirakilpailuihin pihaa ympäri olemattomien kilpakumppaneiden kanssa.

Vastaa